Ihana ihana metsä ja luonnon voima

| Wednesday, April 24th, 2013 | Comments Off on Ihana ihana metsä ja luonnon voima

Lapset autoon, kylmälaukku, kantoreppu ja kaupan kautta metsään. Ostimme soijanakkeja, sämpylöitä, pari pakettia tofua ja mausteita. Muut tarvikkeet pakkasimme valmiiksi kylmälaukkuun.

Nuuksioon johtava tie on kiemurainen, mutkitteleva, paljon ylä- ja alamäkiä. Täynnä toinen toistaan upeampia näkymiä. Uusi Haltia-keskus ja laskettelurinne, hassut katujennimet, kalliot puiden lomassa ja kaunis järvimaisema. Mahtavaa, että meillä on lähellä näin upea kansallispuisto.

 

Suurimmalle osasta nykyajan ihmisistä elämä on kiireistä. Olemme kiinni meileissä, puhelimessa, pitkissä työpäivissä, lasten viemisessä harrastuksiin ja velvollisuuksissa pitää yhteyttä toisiin kiireisiin ihmisiin.

Vaikka kiireestä olisikin tullut elämäntapa, on se mahdollista muuttaa. Asioita voi tehdä hitaammin, kuin yleensä. Maata sängyssä pidempään, syödä lounaan rauhassa, antaa toisten puhua loppuun ja ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Muutaman kerran päivässä kannattaa muistaa vetää hitaasti syvään henkeä ja tulla tietoiseksi siitä, että on elossa.

 

 

 

 

 

 

Metsässä kävelimme kolmisen kilometriä Jarkon tuntemalle paikalle. Jätimme rattaat metsätien varteen ja lähdimme kapuamaan kohti pientä kallionhuippua. Lunta oli vielä jonkin verran, mutta mitä ylemmäksi saavuimme sitä paljaampi maa oli. Ylhäällä tuuli, mutta aurinko lämmitti mukavasti. Istuimme kiville ja avasimme pähkinä- ja rusinapaketit. Söimme pientä välipalaa ja nautimme maisemasta.

Lähdimme kohti nuotiopaikkaa. Kävelymatkaa oli saman verran, kuin tullessa ja perillä odotti puiden hakkuu. Saimme onnistuneesti nuotion syttymään heti ensimmäisellä kerralla ja kaikki olivat nälkäisiä. Ruoka maistui vaelluksen jälkeen ja olo oli raukea.

 

Autossa istuessani tajusin jälleen, kuinka metsä oli ravinnut minua. Tulin tietoiseksi sisälläni olevasta suorittamisen tarpeesta ja väsymyksestä. Luonnossa kaikki unohtui ensimmäisen kilometrin aikana. Palasin luonnollisesti ja huomaamattomasti lähemmäksi olemisen tilaa. Ympärillä oleva luonto antoi sen lahjaksi omalla olemisellaan.

 

Aurinkoisin terveisin,

Liisa Erika

Comments are closed.